Au revoir, Paris

Jo ennen kukonlaulua kello 4.45 oli herätys, jotta ennätimme klo 6.08 lähtevään junaamme Pariisiin. Halusimme viettää siellä hiukan aikaa ennen koneen lähtöä kotiin. Suunniteltu shoppailu ei aivan toteutunut, koska matkatavaroita ei voinut jättää minnekään. Aikaisemmin olleet matkatavaroiden säilytyspaikat oli asemilta ja tavarataloista lopetettu, niinpä vaelsimme hissukseen matkatavaroita perässä vetäen kohti Gare du Nordia, josta REN -junalla pääsee kätevästi lentokentälle. Kävelymatkaa kaikkiaan kertyi päivän aikana yli 10 km. Matkalla katselimme Pariisin ihmeitä ja pysähdyimme välillä syömään ja välillä istumaan katukahvilaan muuten vain. Tutustuimme myös Gallerie de Lafayetten ruoka- ja herkkuosastoihin. Kotiin viemisiksi  valittiin ainakin teetä ja kahvia.

Rien n'a plus valeur qu'aujourd'hui

Ranskalaisen aamiaisen jälkeen (kahvi, tuoremehu, patonki ja croissant hillon ja voin kera) vierailimme Hillonissa Jardin des Salines  -luomupuutarhalla. Täällä viljeltiin muovihuoneissa noin 30 eri kasvista, mm. tomaattia, kurkkua, mansikkaa, perunaa, melonia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja papuja. Lannoituksena käytettiin lähistön tilojen tuottamaa kompostia ja vettä kasteluun saatiin omasta, 40 metriä syvästä porakaivosta. Omistaja Antoine Cabaret piti myös hevosia 'huvin vuoksi'.  Tilalla rakennusmateriaalina oli poikkeuksellisesti käytetty paljon puuta, koska omistaja piti puurakennuksista.

Luomupuutarhatilan jälkeen menimme vierailemaan koulun kumppanuustilalla, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä itse koulusta. Kumppanuustilan omisti koulun lisäksi kaksi yksityistä maanviljelijää. Lypsylehmiä tilalla oli 100 ja ne lypsettiin kahdella karuselli-lypsyasemalla. Sata lehmää tuottaa vuodessa noin miljoona maitolitraa.  Ollakseen koulutila, silmiinpistävää oli epäjärjestys ja kaikenlainen keskentekoisuuden leima.





Koululla nautitun maittavan makkaralounaan (sama pääruoka kuin tiistainakin) jälkeen lähdimme käymään Morag Fergusonin ja Stuart Roen Ferme de Kergohy -alpakkatilalla, jossa alpakoita oli reilut 40. Tilan rakennuksista suurin osa oli 1600 -luvulta ja niitä oltiin kunnostamassa eri tarkoituksiin. Omistajat aikoivat panostaa alpakoihin, suunnitteilla oli rakentaa talvisuojia, villan jatkojalostustiloja sekä myymälä.

Alpakkatilalta palasimme takaisin koululle, jossa lyhyesti keskustelimme Suomeen ensi kesänä tulevan opiskelijaryhmän kanssa. He kyselivät innokkaasti Suomen tulevan kesän säätilasta ja millaisin vaattein Suomeen pitää varautua. Pyysin varautumaan kaikkeen mahdolliseen, pois lukien mahdollisesti lumisade.

Iloiset ranskalaiset maatalousopiskelijat tulossa Suomeen ensi kesänä

Kauniiksi lopuksi meidät vietiin vielä tutustumaan koulun sikalaan, joka ei ollut mikään sikojen lajinmukaisen käyttäytymisen huomioonottava mallilaitos. Sikojen hännät typistettiin ja virikkeenä oli yksi pallo, joka sai olla hylättynä nurkassaan.

Heikki, Marja ja ranskalainen porsas

Päivän päätteeksi ajoimme meren rantaan Erquyhin kalaravintolaan päivälliselle jossa nautimme meren herkkuja ja hyvästelimme isäntämme. Kiitimme heitä vieraanvaraisuudesta ja hyvin järjestetystä ohjelmasta. Saimme tutustua bretagnelaisen maatalouden eri puoliin ja tapasimme monia henkilöitä.

 

 



Parlez vous anglais?

Aamulla silmä kourassa riensimme rautatieasemalle ollaksemme heti lipputoimiston avautuessa klo 6.15. valmiusasemissa hankkimaan junaliput klo 6.59 St. Brieückiin Bretagneen lähtevään luotijunaan. Määräaika tulee, mutta ovi pysyy kiinni. Kello tulee 6.16, 6.17., 6.18 ja ovi vain ei aukea vaikka jono takanamme kasvaa. Kaikenlaista pientä tärkeää puuhaa, kuten ilmapallojen siirtelyä paikasta toiseen lasiovien takana olevilla virkailijoilla tuntuu kyllä olevan. Vihdoin klo 6.20 ovet aukeavat. Mutta ennen lipputiskille suuntautumista pitää ottaa jonotuslippu. Eli takaisin ovensuuhun ja sitten jonotuslipun osoittamalle myyntiskille, jossa lipunmyynti sujuu hitaasti mutta varmasti. Nyt sitten asemalaiturille selvittämään junan raidetta. Sitä ei nykyään Ranskassa ilmoiteta ennen kuin noin 20m min. ennen lähtöä pommien asettamisen vaikeuttamiseksi.




Matkakumppani Heikki Manner Gare du Montparnassen asemalla aamulla kukonlaulun aikaan.


Aikataulun mukaisesti juna -ei voi sanoa kolisteli, vaan liukui- Saint Brieückin asemalle jossa vanha tuttumme englannin opettaja Valérie Couert meitä lupauksensa mukaisesti jo odotteli. Perille määränpäähämme Lycée la Ville Davyyn päästyämme tapasimme koulun rehtori Bernard Davidin ja kirjastonhoitaja Philippe Blanchardin, Phlippe on vieraillut Suomessa isojen opiskelijaryhmien kanssa pariin otteeseen 2000 -luvun alkupuolella, jolloin yhteistyö ranskalaisen maatalousalan koulun ja silloisen Uumon kanssa alkoi. Philippe useaan kertaan muisteli retkiään Olavi Ropposen kanssa Bretagnen rannikolla. Koulun opettajien ruokalassa nautitun yhteisen lounaan jälkeen meitä odotti yllätys, paikallinen toimittaja olit tullut haastattelemaan meitä vierailumme johdosta. Haastattelussa hän kyseli retkemme tarkoitusta ja suomalaisen koulutusjärjestelmän hyvyyden salaisuutta. Vastailimme parhaamme mukaan, ja totesimme että PISA -tutkimus liittyy peruskoulutukseen. Reportteri oli yllättynyt kun kysyttäessä kerroin, että kaikki koulumme opettajat puhuvat englantia. 




Heikki ja Valérie reportterin haastateltavina.



Lycée la Ville Davyn päärakennus, taustalla asuntola ym. rakennuksia.



Valmis juttu Ouest Francessa 18.5.2017

Lounaan ja jutun teon jälkeen Valérie suuntasi auton nokan Stéphane Hicquelin perunatilalle Ploec Sur Liehen. Perunoiden lisäksi tilalla kasvatettiin kananuorikkoja tuotettiin maitoa. Lypsylehmiä tilalla on 60. Kylällä on kymmenkunta muutakin perunanviljelijää ja yhdessä he syksyisin järjestävät perunajuhlan, Fete de la Pomme la Terren. Tilan erikoisuus oli konservatorio (conservatoire) jossa viljellään säilyttämistä varten 150 erilaista vanhaa perunalajiketta, viisi mukulaa kutakin. Peruna-ala kaikkiaan oli 5 ha, eniten viljeltiin Nicola -lajiketta. Tuottaja saa perunasta 0,4 €/kg . Viljelijä itse piti perunantuotantoa kannattavimpana tuotantosuuntana. Maidon tuottajahinta on 0,27 €/l.







Seuraavaksi teimme pikavisiitin Valérie Coeuret'n lypsykarjatilalle, jossa lehmiä on 50. Tilaa hoitaa Valérien mies vanhemmat apunaan.

Iltapäivän päätteeksi vierailimme artesaanileipomossa jossa leivottiin luomuleipää ja muita leivonnaisia. Leipomon uuni lämmitettiin puulla, joka oli paikallisen sahan tammilautatähdettä. Omistajan lisäksi leipomossa työskenteli toinen leipuri ja leipäkaupan myyjä. Leipomotuotteita oli noin 30 erilaista. Valmiit leivät näyttivät ja tuoksuivat upeilta.





Sadepäivän päätteeksi löysimme hotelliin joka sijaitsi keskiaikaisessa kylässä.

Bonjour France!

Yhteinen matkamme työpaikkaohjaaja Heikki Mannerin kanssa kohti Ranskaa alkoi tiistaina 16.5.2017 klo 19.30 jolloin lentokoneemme starttasi kohti Pariisia. Totuttelu vieraitten kielten ymmärtämiseen alkoi jo koneessa sillä lentokapteeni puhui kuulutuksensa selvällä savon kielellä, tähän tapaan: ' Nyt väljmatkoo muahan päin on semmoset 8000 metriä'  jne. Myöhään lähtenyt kone oli luonnollisesti myöhään perillä, niin myöhään että metro ja paikallisjuna olivat jo lakanneet kulkemasta tai jäisivät väliasemille. Niinpä majapaikkaamme, joka oli rautatieasema Gare du Montparnassen lähellä, jouduimme ottamaan taksin. Taksimatkan pituus oli yli 40 km ja se kesti vajaan tunnin. Niinpä matkan aikana Heikki, joka puhuu ranskaa täydellisesti, ja taksikuski keskustelivat antaumuksellisesti Ranskan poliittisesta tilanteesta ja menneistä presidentinvaaleista. Taksikuskin mielestä Marine le Penin valinta olisi ollut Ranskalle katastrofi (tuon sanan minäkin ymmärsin) ja hän odotti paljon nuorelta Emmanuel Macronilta. Tosin aika näyttää, pystyykö hän pitämään lupauksiaan ja uudistamaan Ranskaa.

Maata päin